Kirjoitus on aiemmin julkaistu Skolar-blogissa vuonna 2015.
”Säätiöt ovat monien mielessä epämääräisiä, jopa epärehellisiä. Todellisuudessa säätiöt ovat turvaverkko, joka huolehtii sellaisista yhteiskunnan osa-alueista, joista valtionhallinto ei piittaa. Tällä hetkellä sellainen osa-alue on taide.”
Kirjoittaja Suvi Heikkilä tutkii kolmannen sektorin kulttuurin rahoitusta Turun yliopiston kulttuuriperinnön tutkimuksen väitöskirjaansa varten. Hänen työtään ja talvitakkiaan on rahoittanut muun muassa Suomen Kulttuurirahasto.
Viime vuosina olen laiskotellut, pössytellyt ja ryypiskellyt samalla kun olen tehnyt satujumppatiedettä ja tekotaiteellista paskaa. Tiedäthän, sitä samaa, mitä sinä osasit tehdä jo nelivuotiaana. Olen myös matkustellut verorahoillasi. Olen tutkija.
Säätiössä työskentelevät puolestaan kulkevat puvuissa, puhuvat kapulakieltä ja jakavat rahaa toisilleen ja serkkupojilleen. Lahjoittajat kieriskelevät rahoissa ja haluavat mainetta. Monien mielikuvissa säätiöt ovat etäisiä ja epämääräisiä, ehkä jopa epärehellisiä. Säätiöt ovat jotain tylsää, kylmää ja niitä varmaankin käytetään veronkiertoon.
Vitsi vitsi. Oikaistaanpa muutama säätiöihin liittyvä väärinkäsitys.
Ei voittoa
Säätiöt ovat yksityisten henkilöiden tai yritysten perustamia, ja niiden tarkoitus on yleishyödyllinen. Toisin sanoin säätiöt eivät saa millään toimintansa osa-alueella tuottaa taloudellista etua osallisilleen. Säätiöiden toiminta on tarkoin säädeltyä ja väärinkäytöksistä jää helposti kiinni.
Säätiölle kirjataan pysyvä tarkoitus, jota ei päähänpistosta muuteta. Mesenaattien lahjoitukset on käytettävä perustamiskirjaan hakatun tarkoituksen edistämiseen ja rahaa hallinnoimaan tarvitaan väkeä. Säätiöiden hoitokunnissa toimivat asiantuntijat työskentelevät useimmiten vapaaehtoisina.
Suomen Kulttuurirahasto on yksi Suomen suurimmista säätiöistä, joten sen omaisuuden hallinnointi vaatii palkatun henkilöstön. Kulttuurirahaston apurahanjakopäätöksiin osallistuu silti noin 300 asiantuntijaa. He käsittelevät yli 15 000 hakemusta vuodessa palkatta. Työmäärä, paine ja vastuu ovat suuria, eikä työ ole aina palkitsevaa. Asiantuntijat joutuvat tekemään vaikeita valintoja ja saavat usein osakseen kritiikkiä.
”Kun apurahansaaja ostaa talvitakin, hän ei tee sitä verorahoilla.”
Säätiö on ikään kuin yhdistyksen sisar. Toiminnan lähtökohta on samankaltainen, sillä molemmat kumpuavat kansalaisten aktiivisuudesta ja halusta tehdä jotakin yhteisön hyväksi. Molemmissa yksityiset henkilöt lahjoittavat työpanostaan tai varojaan vapaaehtoisesti johonkin yhteiseen hyvään.
Suomessa on noin 2800 säätiötä, joiden koot vaihtelevat hyvin pienistä ja paikallisista säätiöistä suuriin laaja-alaisesti tukeviin kansallisiin säätiöihin. Osa säätiöistä toimii itse, osa jakaa apurahoja ja osa tekee kumpaakin. Kulttuuria tukevista säätiöistä monet ovat apurahoja jakavia.
Mesenaatit tarjoavat taiteen ja talvitakin
Kun apurahansaaja ostaa työskentelyapurahallaan talvitakin, hän ei tee sitä verorahoilla, vaan yksityisen mesenaatin lahjoituksella, jonka säätiö on hänelle kovan kilpailun jälkeen myöntänyt. Hän ostaa sen kulttuurityöstä saamallaan ”palkalla”, joka on noin 1500–1800 euroa kuukaudessa säätiöstä riippuen. Työskentelyapuraha velvoittaa olemaan muusta palkkatyöstä vapaana ja työskentelemään hakemuksessa ilmoitetun hankkeen parissa. Apuraha korvaa ansionmenetyksen, eli on rinnastettavissa palkkaan.
”Aluksi säätiöt tukivat vähävaraisia ja sairaita.”
Säätiölaitos on luonnollinen osa yhteiskuntaa. Se joustaa, toimii turvaverkkona ja tekee rahoituskentästä monipuolisemman. Säätiölaitos on vuosisatojen ajan vastannut valtionhallinnon vastuualueiden ulkopuolelle jääviin tarpeisiin. Aluksi säätiöt tukivat vähävaraisia ja sairaita, ja kun hyvinvointivaltio otti heidät hoiviinsa, säätiöt keskittyivät tukemaan koulutusta, kunnes valtio alkoi huolehtia siitä ja niin edelleen. Kulttuuria tukevien säätiöiden merkitys korostuu aikana, jolloin ihmiset haluavat maksaa kulttuurista, viihteestä ja taiteesta yhä vähemmän. Se korostuu aikana, jolloin julkishallinto leikkaa koulutuksesta ja tutkimuksesta. Ja voihan olla, että pian säätiölaitoksen merkitys kasvaa jälleen yhteiskunnan muillakin alueilla.
Vaikka säätiö on tuntematon ja toimii osin näkymättömissä, se ei ole tuntumaton. Se koskettaa kaikkialla.