Kulttuurityö on kriisissä ja olen seurannut taiteilijoiden ja tieteilijöiden hätää tutkijana yli 12 vuotta. Mitä voisin tehdä asian hyväksi?
Olen yrittänyt ”vaikuttaa” tilanteeseen tiedeviestinnällä. Olen purnannut asiasta julkisissa ja puolijulkisissa mielipidekirjoituksissa. Olen myös rakentamassa tietokirjaa ja valmennusta kulttuurityöläisen avuksi.
Yksi mieluisimmista kahvipöytäkeskusteluaiheistani on valittaa ja taivastella kulttuurityön epäkohdista. Olen alkanut kuitenkin pohtia, riittääkö silkka valittaminen minulle. Se kun ei vie itse asiaa eteenpäin.
Huomaan hokevani, että ongelma ei ole yksilössä, ongelma on rakenteissa.
En jakele kirjassa ja valmennuksissa neuvoja rahoituksen hakemiseen viestiäkseni rivien välistä, että olisi jotenkin yksilön vastuulla korjata oma pahoinvointinsa, johon yhteiskunta hänet ajaa. Tai vihjatakseni, että kulttuurityöntekijät voisivat huonosti lähinnä siksi, etteivät vain osaa. ”Kun vaan vähän tsemppaat ja ajattelet positiivisesti ja dynaamisesti, ni kato, kyl se siitä sit.”
Kirjani ja valmennukseni ovat kuitenkin tärkeitä kulttuurityöntekijän hyvinvoinnille. Ne ovat työkaluja, joiden tarkoitus on auttaa vähentämään stressiä ja kaaosta siksi aikaa, kun yhteiskunta rakentaa itseään.
Jos kylää piinaa sen kyljessä pesivä tulta syöksevä lohikäärme, niin kannattaa se oma talo silti suojata ja tarpeen tullen sammuttaa, vaikka kokonaisuuden kannalta tärkeintä olisikin saada lohikäärme rauhoittumaan.
Uskon myös, ettei lohikäärmettä saada taltutettua, ennen kuin kulttuurityöntekijät löytävät toisensa, rohkaistuvat kurkkaamaan poteron reunan yli ja huomaavat, että meitähän on yllättävän suuri joukko. Eikä mikä tahansa joukko! Olemme korkeasti koulutettuja, älykkäitä, luovia ja kärsimyksen karaistamia tieteilijöitä ja taiteilijoita. Pystymme mihin vaan.
Mutta sitä ennen (tai samanaikaisesti): Sammuta se makkari, perintöverhot ovat tulessa.
Mutta mitä muuta minun pitäisi tehdä? Havahduin ihan vastikää siihen, että MINÄ olen yksi niistä, joiden odotan aktivoituvan myös näiden rakenteiden suuntaan. Havahtuminen tapahtui oikeastaan vasta noin vuosi sitten. Ja koska olen impulsiivinen, pistin heti hösseliksi ja ilmoittauduin kunnallisvaaliehdokkaaksi. #SuvistaKuningas2021
Jos olen ihan rehellinen, niin tämä aktivoituminen liittyy moniin muihinkin yhteiskunnan epäkohtiin, joita olen tuskaillut: ympäristökysymykset, hyvinvointivaltion rapautuminen, eriarvoisuus, disinformaatio… you name it. Minä kun en ole mikään yhden asian ihminen… Kaikki ahdistaa.
Jostain syystä en ollut sisäistänyt sitä, että minulla olisi muitakin tapoja vaikuttaa asioihin kuin äänestäminen ja barrikaadien yli huutelu. Aluksi ajatukseni oli, että tavoitteeni on houkutella edes yksi ääni omani lisäksi haluamaani laariin. Jo silloin voisin kokea onnistuneeni vaikuttamaan enemmän kuin pelkällä äänestämisellä.
Tämä kuitenkin ehkä käynnisti jotain ruosteisia rattaita päässäni, koska huomaan, että ”poliittinen” ajatteluni on alkanut vahvistua.
Viime viikolla löysin itseni esimerkiksi kyselemästä itseltäni, että kenen ihmeen odotan ottavan kantaa kulttuurityöntekijöiden ahdinkoon ja ajavan tätä tutkimukseeni ja työhöni kiinteästi liittyvää asiaa, ellen itseni. Tunnen aiheen ja se on minulle tärkeä ja ajankohtainen. Asiasta väitelleenä tutkijana, minulla on jopa vastuu ottaa kantaa yhteiskunnallisesti.
Sain sitkeydellä tingattua Opetus- ja kulttuuriministeriön Kulttuuri- ja taidepolitiikan osaston ylijohtaja Riitta Kaivosojalta hetken hänen arvokasta aikaansa. Tapasimme siis tänä aamuna ja sain purettua sydäntäni hänelle.
Yhteydenottoni vaikutukset lienevät hyvin vaatimattomat 😀 Halusin kuitenkin nostaa pöydälle tiettyjä epäkohtia ja tulkintojani niistä. Ehdotin muun muassa, että OKM voisi avata erityisen avustushaun, jossa etsittäisiin erityisesti kestävämpiä ratkaisuja kulttuurityöntekijöiden yhteiskunnallisen aseman ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Keskustelimme OKM:n nykyisestä toiminnasta, ja ymmärrän kyllä hyvin, miten paljon he jo ponnistelevat tämänkin asian ratkaisemiseksi. Kuitenkin, vaikka valtio on vain yksi toimija palapelissä, se on mielestäni merkittävässä erityisasemassa suunnannäyttäjänä.
OKM:n strategia miellyttää minua ylipäätään suuresti. Jo slogan ”Sivistystä tiedolla, taidolla, tunteella” voisi mainiosti olla myös oman yritykseni visio ja iskulause. Harmi, että he keksivät sen ensin 😀
Oma yritykseni jakaa usemmankin ministeriön strategiassaan esittämän arvon ja tavoitteen. Yhteensopivia arvoja ovat esimerkiksi tiedon saatavuuden lisääminen ja hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen, sekä kestävän kehityksen painotukset hyvinvointiin ja koulutukseen, eriarvoisuuden vähentämiseen sekä ihmisarvoiseen työhön ja oikeudenmukaisuuteen.
Kulttuuriministeriön strategian kolme pääpainopistettä ovat kykyjen ja osaamisen vahvistaminen, luova, tutkiva ja vastuullinen toiminta sekä yhdenvertaiset merkityksellisen elämän edellytykset. Samoilla linjoilla siis olimme keskustelussa kaikin puolin!